Uskonpuhdistuksen lähtölaukauksena pidetään Lutherin 95 teesiä, jotka hänen sanotaan naulanneen Wittenbergin linnankirkon oveen vuonna 1517. Luther kiisti paavin vallan ulottumisen kiirastuleen. Latinaksi kirjoitetut teesit käännettiin pian saksaksi, ja ne levisivät uuden innovaation, kirjapainotaidon, mukana nopeasti. Paavi julisti Lutherin pannaan eli kirkonkiroukseen 1520, ja samana vuonna Luther julkaisi reformatoriset pääteoksena Saksan kansan kristilliselle aatelille, Kirkon Baabelin vankeudesta ja Kristityn vapaudesta. Luther kritisoi katolista sakramenttioppia. Sakramenteiksi Luther halusi vain kasteen ja ehtoolisen. Luther hylkäsi opin ehtoollisaineiden muuttumisesta ja korosti Kristuksen olevan niissä läsnä "salatulla tavalla". Luther myös korosti yleistä pappeutta. Kirkossa tuli Luherin mukaan olla myös erillinen pappisvirka. Luther ei pyrkinyt tietoisesti irtautumaan katolisesta kirkosta vaan ainoastaan uudistamaan sitä. Lutherin oppia, jonka mukaan kaikkea oppia tuli arvioida Raamatun valossa, kutsutaan uskonpuhdistuksen muotoperiaatteeksi. Lutherin uudistusten maltillisuus näkyy hänen käsityksessään jumalanpalveluksesta. Hän halusi poistaa vain yksityiset messut, käsityksen messusta uhrina, pyhimysten avuksihuutamisen ja ehtoollisaineiden muuttumisesta kertovan kellonsoiton. Luther halusi myös koko messun kansankieliseksi.
Jouduttuaan kirkonkiroukseen Luther saattoi vielä vedota keisariin. Kirjeessään Kaarle V:lle 1520 Luther kritisoi hengellisen vallan kohottamista maallisen yläpuolelle, paavin yksinoikeutta Raamatun tulkintaan sekä paavin asettumista kirkolliskokousten yläpuolelle. Luther esitti kysymyksiä esim. kirkon kohtuutomiksi paisuneista tuloista, yleisestä pappeudesta, kardinaalien ja kirkollisten juhlien määrästä. Lutherista tuli myös maallisen vallan silmissä kerettiläinen.
